Miten valmistaa lapsi päiväkotiin niin, etteivät aamujaot muutu itkuisiksi koitoksiksi? Jaamme hyväksi todettuja vinkkejä sekä valmistautumiseen että itse sopeutumiseen.
Olen nelivuotiaan Sárinkan ja kuusivuotiaan Samíkin äiti. Kaikista mahdollisista vaihtoehdoista päädyin perinteiseen kunnalliseen päiväkotiin, jossa on sekaryhmät. Panostin tämän tärkeän elämänvaiheen valmisteluihin todella paljon ja jaan mielelläni, miten meillä kaikki sujui – jotta päiväkodista tulisi myös teidän lapsillenne paikka, jonne on kiva mennä: uusien kavereiden ja kokemusten pariin.

On tärkeää puhua lasten kanssa päiväkodista positiivisesti ja realistisesti sekä välttää sellaista vanhempien ”päiväkodilla pelottelua”, jotta lapsi ei alkaisi suhtautua siihen kielteisesti tai pelätä sinne menemistä.
Minulla toimi ennen päiväkodin alkua ja myös sen aikana se, että leikimme Samíkin kanssa legoilla erilaisia tilanteita. Leikimme hahmoilla päiväkotia, jäljittelimme päiväkodin päivärytmiä ja keksin tarkoituksella erilaisia tilanteita, joita sitten ratkoimme roolileikin avulla (esim. joku ottaa leluni, en osaa laittaa takkia kiinni, kaveri tönäisi, tulee ikävä …).
Päiväkotiin valmistautumisessa voivat auttaa paljon myös aiheeseen liittyvät lastenkirjat. Niiden avulla lapsen on helpompi hahmottaa, mitä päiväkodissa on edessä – ja päiväkodin alettuakin he usein haluavat kuulla niitä uudelleen, koska on mukavaa, kun kirjat kuvaavat tilanteita, jotka ovat heille päiväkodista jo tuttuja.

Päiväkodissa oloa helpottaa varmasti lapsen omatoimisuus: että hän osaa avustettuna pukea ja laittaa kengät jalkaan, syödä itse, käyttää wc:tä, pestä kädet saippualla, käyttää nenäliinaa, siivota lelut jälkensä… Toki kasvattajat auttavat mielellään kaikessa, mutta mitä omatoimisempi ja itsenäisempi lapsi on, sitä varmemmaksi hän itsensä tuntee – eikä hän joudu tilanteisiin, joissa hänestä tuntuu, ettei hän osaa.
Pukeutumista ja kenkien laittoa voit helpottaa myös sinä valitsemalla sopivat vaatteet ja kengät.

Luultavasti eniten vanhempia jännittää aamuinen päiväkotiin vieminen, johon joskus liittyy itkua ja lapsen haluttomuutta lähteä. Lapset usein suostuttelevat, että saisivat jäädä kotiin. Kokemuksesta neuvon: älä tee niin (minullekin kaikki neuvoivat silloin, mutta ajattelin, että tiedänhän minä parhaiten) – lapset nimittäin muistavat sen todella hyvin. Samík kokeili sitä myöhemmin useamman kerran uudestaan ja sanoi: ”Mutta muistatko, kun kerran itkin tosi paljon ja sinä annoit minun jäädä kotiin.”
Yksi vinkki itkeville lapsille: älä kanna heitä päiväkotiin sylissä äläkä ”nostele syliin” eteisessä. Silloin lapsen on paljon vaikeampi irrottautua sinusta. Ota mieluummin kädestä kiinni tai kyykisty hänen tasolleen ja halaa.

Meillä sopeutuminen sujui ilman suurempia ongelmia, mutta koska viime vuonna moni äiti otti minuun yhteyttä, joilla ei ollut yhtä hyvä tuuri, pyysin seuraajiltani apua ja kokosin muutaman vinkin, jotka voivat auttaa lasta. Vaikka useimmissa tapauksissa auttaa ennen kaikkea aika:
Lapset itkevät, koska sinä olet heille elämässä kaikkein tärkein – ja päiväkotiin lähtiessä he pelkäävät menettävänsä sinut. Ole ymmärtäväinen ja yritä rauhoittaa heitä.

Kun tulimme kotiin, Samík oli aina innoissaan siitä, että pääsi taas omien lelujensa luo, ja meni yleensä heti leikkimään – ja se oli minusta hyvä juttu. Vähemmän ilahdutti se, että hän purki joitakin turhautumisiaan Sárinkaan, mitä hän ei ollut tehnyt aiemmin. Useimmiten se oli reaktio johonkin, mitä päiväkodissa oli tapahtunut.
Toistin hänelle aina, että jos joku tekee hänelle jotain, mistä hän ei pidä, hänen pitää sanoa heti ja tehdä selväksi, ettei se ole ok. Hän omaksui päiväkodin lapsilta paljon ikäviä tapoja (vastailu, provosointi, ilmeet) ja yritti sitten soveltaa niitä myös kotona – se oli iso kärsivällisyyskoe meille kaikille.
On hyvä tottua siihen, että päiväkodin alkaessa lastasi alkavat vaikuttaa muutkin ihmiset kuin sinä – ja se kuuluu elämään.
Lapset pitävät tunteensa päiväkodissa kurissa, ja kun he tulevat kotiin tuttuun ympäristöön, turvaan, tunteet pääsevät ulos. Se on sitten raskasta kaikille. Useamman kerran kävi niin, että lapset riitelivät jo eteisessä tai autossa, vastailivat tai eivät vain kuunnelleet. Se sattui ja joskus minun piti sulatella sitä, mutta on tärkeää olla ottamatta sitä henkilökohtaisesti ja muistuttaa itseään: ”tämä on vain vaihe”.

Lucie @schoolofmylife
Ennen kaikkea kahden pienen lapsen äiti: Samuelin (6 vuotta) ja Sáran (4 vuotta). Olen valmistunut Prahan Kaarlen yliopiston kasvatustieteellisestä tiedekunnasta, ja koulutukseni vaikuttaa vahvasti myös sisältöön, jota teen sosiaalisessa mediassa ja blogissa, jossa olen ollut aktiivinen siitä lähtien, kun Samík syntyi.

Olet sivustolla www.premiumbarefoot.fi
Syötä sähköpostisi, pyöräytä pyörää ja lähetämme voiton myös sähköpostiisi.
Lähetimme koodin myös sähköpostiisi. Voimassa .
Ei hätää, sinulla on vielä yksi yritys.
Ei hätää, yritä ensi kerralla uudelleen. Sillä välin lähetämme uutisia ja tarjouksia sähköpostiisi.